Jos isyyttä ei ole todettu synnyttäneen äidin avioliiton perusteella, isyys voidaan isyyslain mukaisesti vahvistaa miehen tunnustamisen perusteella tai tuomioistuimen päätöksellä. Vaihtoehtoisesti lapselle voidaan synnyttäneen äidin ohella vahvistaa äitiyslain 3 §:n 1 momentissa tarkoitettu toinen äiti. Äitiys määräytyy tällöin hedelmöityshoitoon suostumisen perusteella. Sekä isyys että äitiys voidaan tunnustaa joko ennen lapsen syntymää tai lapsen syntymän jälkeen. Ennen lapsen syntymää isyyden tai äitiyden tunnustaminen on annettava henkilökohtaisesti ja raskaana olevan läsnä ollessa terveydenhoitajalle tai kätilölle sen kunnan äitiysneuvolassa tai neuvolapalveluita kunnan toimeksiannosta tuottavassa yksityisessä terveydenhuollon toimintayksikössä, jossa perheelle on annettu raskaudenaikaisia neuvolapalveluita. Tunnustamislausuma voidaan antaa myös raskaana olevan kotikunnan lastenvalvojalle äidin esitettyä todistuksen raskaudestaan.
On myös huomattava, että henkilötyövuosina toteutuva säästö kertautuu vuosittain. Lastenvalvojien työmäärän vähenemisen ei arvioida vaikuttavan tarvittavan työvoiman määrään, koska lastenvalvojat toimivat nykyisellään aliresursoidulla sosiaalitoimen sektorilla. Päämäärä on yhdenmukainen vuoden 2015 isyyslain kokonaisuudistuksen tavoitteiden kanssa. Lastenvalvojien velvollisuuksien selventämisestä johtuu lisäksi, että lastenvalvojien työajasta aiempaa suurempi osa tulee jatkossa kohdentaa vanhemmuuden vahvistamiskanteiden nostamiseksi niissä tapauksissa, joissa lapsen toinen vanhempi on tunnettu, eikä vanhemmuuden selvittämisen keskeyttämisperustetta ole käsillä.
Ruotsissa isyyden ja äitiyden määräytymisestä säädetään vanhempainkaaressa (föräldrabalken, 1949:381). Lain mukaan isyys voi määräytyä 1) suoraan lain nojalla (isyysolettama), 2) tunnustamisen perusteella tai 3) tuomioistuimen päätöksellä. Vuoden 2022 alusta tulee voimaan muutos, jonka mukaan myös synnyttäneen äidin naispuoliseen aviopuolisoon tai rekisteröityyn kumppaniin sovelletaan vanhemmuusolettamaa suoraan lain nojalla. Vanhemmuusolettamaa sovelletaan myös aviopuolisoihin tai rekisteröityihin pareihin, joista toinen on muuttanut oikeudellista sukupuoltaan.
Ratkaisuista voidaan tiivistää näkemys, jonka mukaan vanhemmuuden kumoamiseen liittyvät kanneajat eivät ole ristiriidassa Euroopan ihmisoikeussopimuksen kanssa, edellyttäen että kanneaikaan sisältyy joustoa niitä tilanteita varten, joissa henkilöllä ei ole ollut aihetta epäillä vanhemmuuttaan ennen kanneajan umpeutumista. Toisaalta, jos epäilys oli syntynyt kanneajan ollessa avoimena, on noudatettava kanneaikaa, joka saa olla lyhytkin. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on myös todennut, että kansallisesti voidaan asettaa suurempi paino lapsen edulle kuin miehen intressille saattaa isyyttä koskeva asia uudelleen arvioitavaksi, erityisesti sen jälkeen, kun kanteelle asetettu määräaika on jo päättynyt (esimerkiksi R.L. ja muut v. Tanska (7.3.2017, asianro 52629/11) ja Yildirim v. Itävalta. EIT on ottanut kannan, jonka mukaan yksityiselämän suojaan kuuluu, että oletetulta biologiselta isältä ei voida kokonaan sulkea pois mahdollisuutta saada isyytensä vahvistetuksi, ellei lapsen etu tätä vaadi (Ahrens v. Saksa (22.3.2012, asianro 45071/09) ja Kautzor v. Saksa (22.3.2012, asianro 23338/09).
Vuonna 2019 annetusta noin 20 000:sta vanhemmuuden tunnustamisesta annettiin 83 prosenttia ennen lapsen syntymää. Koska valtaosa näistä tunnustamisista vastaanotettiin äitiysneuvolassa, lastenvalvojilta poistuisi valtakunnallisesti vuositasolla noin 16 000 – 17 000 isyysasiaa nykytilaan verrattuna. Vastaava muutos koskisi myös lukumäärältään selkeästi harvinaisempia äitiysasioita. Tämä tarkoittaa, että vapautuvia sosiaalitoimen työvoimaresursseja voitaisiin jatkossa kohdistaa vaativampiin tehtäviin. Mahdollisuus vanhemmuuden tunnustamiseen lastenvalvojalla säilyisi edelleen neuvolan ohella perheen valinnan mukaan. Lastenvalvojan ydintehtäviin kuuluisi edelleen myös niiden vanhemmuuksien selvittäminen, joihin liittyy riitaa tai muuta epäselvyyttä.
Perhe-elämää koskevat tiedot ovat viranomaisten toiminnasta annetun lain 24 §:n 1 momentin 32 kohdan mukaan salassa pidettäviä ja näin ollen luonteeltaan arkaluonteisia, joten niiden käsittelystä ja säilyttämisestä on perusteltua säätää laissa erikseen. Tietosuoja-asetuksen mukaisen säilytyksen rajoittamista koskevan periaatteen nojalla tietoja tulee käsitellä ainoastaan niin kauan kuin on tarpeen tietojenkäsittelyn tarkoitusten toteuttamista varten. Näin ollen tiedot tulisi poistaa heti kun tietoja ei enää tarvita. Vanhemmuuslain 67 §:n 3 momentissa ehdotetaan säädettäväksi, että tietoja säilytetään ennakkotunnustamisrekisterissä vain siihen asti, kunnes vanhemmuuden vahvistamista koskeva asia on ratkaistu asian taikka se on rauennut tai siirretty. Eri tilanteissa kyseeseen tulevia päätöksentekotilanteita käydään tarkemmin läpi ehdotetun 67 §:n säännöskohtaisissa perusteluissa. Tämän jälkeen tiedot poistetaan rekisteristä ja arkistoidaan. Vahvistettua vanhemmuutta koskevista tiedoista, jotka on viety väestötietojärjestelmään, säädetään väestötietojärjestelmästä ja Digi- ja väestötietoviraston varmennepalveluista annetun lain 20 §:ssä. Nämä tiedot säilytetään pysyvästi.
Voimassa olevaa isyyslakia ja sen kannemääräaikasäännöksen pohjalta muodostuneita käytäntöjä on ajoittain arvosteltu siitä, ettei biologisen isyyden poissulkevista oikeusgeneettisistä isyystutkimuksista huolimatta ole ollut mahdollista saada oikeudellista isyyttä kumotuksi sen jälkeen, kun säännönmukaiset kannemääräajat ovat umpeutuneet eikä erityisiin olosuhteisiin perustuvat poikkeussäännökset ole enää käytettävissä esimerkiksi siksi, että niihin ei ole vedottu viipymättä. Tällaisesta tilanteesta oli kyse muun muassa Helsingin käräjäoikeuden ratkaisussa 11.1.2017 (taltio 17/971), jossa isyyden kumoamiskanne myöhästyi noin kahdeksalla viikolla. Tuomioistuimen ratkaisu jäi lopulliseksi. Tapauskäytäntö on osoittanut, että epäily omasta vanhemmuudesta saattaa tulla järkytyksenä, jonka käsittelyyn tulisi varata riittävästi aikaa. Edellytys siitä, että henkilön tulisi reagoida viipymättä painavan syyn poistumisen jälkeen, on ongelmallinen ottaen huomioon, että kanteen nostamiseen oikeuttavien perusteiden arviointi voi edellyttää neuvotteluita osapuolten kesken ja uudesta tilanteesta johtuvien toimintavaihtoehtojen huolellista punnintaa. Kahden vuoden kannemääräaikaa on perusteltu toisaalta sillä, että lapsen vanhemmuutta koskevat kiistat on lapsen edun vuoksi syytä saada ratkaistuiksi mahdollisimman pian lapsen syntymän jälkeen.
Kaikki vanhemmuuden tunnustamisasiakirjat ovat nykyisin luonteeltaan sosiaalihuollon asiakirjoja ja niiden salassapitoa koskevat säännökset ja säilyttämistä koskevat määräajat määräytyvät sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista annetun lain (812/2000) ja sosiaalihuollon asiakasasiakirjoista annetun lain (254/2015) mukaisesti. Koska ennakkotunnustamista koskevia asiakirjoja ei jatkossa käsiteltäisi sosiaalihuollon viranomaisessa eikä niitä rekisteröitäisi sosiaalihuollon asiakasrekisteriin, ennakkotunnustamista koskevia asiakirjoja ei voida enää pitää sosiaalihuollon asiakasasiakirjoina vaan ne tulee luokitella uudelleen rekisteriviranomaisen asiakirjoiksi. Asiakirjojen uudelleenluokittelusta johtuu, että myös niiden oikeudellinen viitekehys muuttuu. Asiaa selostetaan tarkemmin tiedonhallinnan muutosvaikutusten arvioinnissa ja 67 §:n säännöskohtaisissa perusteluissa.
Lainvalmisteluhankkeen luonteesta isyys- ja äitiyslakien teknisluonteisena yhdistämisenä johtuu, että isoihin periaatteellisiin ja laajakantoisiin muutoksiin ei ole ryhdytty. Nyt esitetyt muutosehdotukset ovat pääasiassa lakien soveltamiskäytännössä todettuja tarpeellisia menettelyllisiä tai muutoin teknisiä muutoksia.
Lapsen Huoltajuus Asuminen Ja TapaamisoikeusKoska molemmat lait ovat olleet voimassa vasta hyvin lyhyen aikaa, tarvetta periaatteelliseen uudelleentarkasteluun ei ole katsottu olevan olemassa. Lakien yhdistämisen yhteydessä on kuitenkin tarkoituksenmukaista toteuttaa niiden soveltamiskäytännössä ilmenneet tarpeelliset tarkistukset. Näiden pääosin teknisluonteisten tarkistusten yhteydessä on kiinnitetty huomiota paitsi lapsen edun toteutumiseen, myös väestölle koituvan hallinnollisen taakan vähentämiseen ja päällekkäisten viranomaistoimintojen karsimiseen ja digitalisoinnin edistämiseen. Ehdotettuja muutoksia käsitellään tarkemmin jaksossa 4.1.
Siltä osin, kun luopuminen 30 päivän varoajasta aiheuttaa yksittäisissä tapauksissa tarpeen isyyden tai äitiyden kumoamiskanteen nostamiseen, ehdotuksesta aiheutuu kotitalouksille oikeudenkäynnistä aiheutuvia kustannuksia. Nämä kustannukset ovat vältettävissä, jos vanhemmat ovat yksimielisiä asian selvittämisestä lastenvalvojalla.
Esityksen valmistelun aikana on lisäksi tunnistettu yhteiskunnallinen tarve arvioida periaatteellisemmin transperheiden vanhempien ja lasten oikeudellista asemaa. Oikeudellisen sukupuolensa vahvistaneen henkilön vanhemmuutta koskeva sääntely on kuitenkin arvioitu olevan tarkoituksenmukaisinta toteuttaa transseksuaalin sukupuolen vahvistamista koskevan lain (563/2002, jäljempänä translaki) uudistamisen yhteydessä.
Kannemääräajan umpeutumisesta seuraa se, että oikeus vaatia isyyden tai äitiyden kumoamista lähtökohtaisesti lakkaa. Asetettu kahden vuoden määräaika ei kuitenkaan ole ehdoton. Sekä isyyden että äitiyden kumoamista koskeva kanne voidaan nostaa säännönmukaisen kanneajan umpeuduttua, jos kantajalla on ollut laillinen este tai hän näyttää muun erittäin painavan syyn, jonka vuoksi kannetta ei ole voitu nostaa määräajassa. Laillisesta esteestä säädetään oikeudenkäymiskaaren 12 luvun 28 §:ssä. Erittäin painavana syynä on oikeuskäytännössä pidetty erityisesti sitä, että aihe epäillä vanhemmuuden paikkansapitävyyttä on syntynyt vasta kanneajan jälkeen. Oikeuskäytännön mukaan kanne on tällöin kuitenkin tullut nostaa ripeästi sen jälkeen, kun epäilys on syntynyt (KKO 1978 II I48 ja KKO 1983 II 63). Kanne on nostettava viipymättä sen jälkeen, kun syy, joka esti kanteen nostamisen määräajassa, on poistunut. Kanne on jätettävä tutkimatta, jos sitä ei ole nostettu viipymättä sen jälkeen, kun syy kanteen nostamatta jättämiselle on poistunut. Menetettyä materiaalista määräaikaa ei voi palauttaa (KKO 2001:105).
Lastenvalvojien työvoimaresurssien turvaamiseksi on edelleen tarpeen, että säännös koskee vain alaikäisten lasten vanhemmuuden vahvistamista. Äitiyslaissa ei ole vastaavaa mahdollisuutta vahvistaa toinen äitiys tämän oikeudenomistajien suostumuksen perusteella. Oikeustilan selkeyden ja johdonmukaisuuden osalta tätä voidaan pitää ongelmallisena. Ei ole myöskään perusteltua, että täysin selvät ja riidattomat alaikäisten vanhemmuutta koskevat asiat ratkaistaan tuomioistuimessa.
Jos ilmoitusta lapsen syntymästä ei tule määräajan kuluessa tai Digi- ja väestötietovirasto vastaanottaa tunnustamisen peruutuksen tai kiistämisen ennen lapsen syntymää eikä asiakirjoja näin ollen arkistoida vahvistettua vanhemmuutta osoittavan väestötietojärjestelmämerkinnän tausta-aineistona, ennakkotunnustamista koskeva asia on joko merkittävä rauenneeksi, jolloin asian käsittely päättyy, tai se on tarvittaessa siirrettävä lastenvalvojalle vanhemmuuden selvittämistä varten, jolloin rekisteröintiasiasta tulee sosiaalihuoltoa koskeva asia. Ennen päätöstä asian raukeamisesta tai asian siirrosta, Digi- ja väestötietovirastolla on velvollisuus selvittää käytettävissään olevan rekisteriaineiston perusteella, ovatko lapsen vanhemmat esimerkiksi avioituneet keskenään ennen lapsen syntymää tai tehneet muuttoilmoituksen muuttamisesta ulkomaille. Molemmissa tapauksissa ennakkotunnustamista koskeva asia raukeaa, eikä tarvetta asian siirtämiselle ole. Myös osassa niistä tapauksista, joissa ennakkotunnustamisen vahvistaminen edellyttää lisäselvitystä synnyttäneen äidin siviilisäädystä ja tätä osoittavan asiakirja-aineiston hankkimisesta, asiointi voi tapahtua Digi- ja väestötietoviraston ja asiakkaan välillä eikä asian siirtäminen lastenvalvojalle tuota asiassa lisäarvoa. Siinä tapauksessa, että lisäselvitystä ei ole kohtuudella saatavissa ja vanhemmuuden vahvistamiseksi tulee ehdotetun 29 §:n 2 momentin nojalla toimittaa isyyden selvittäminen ja oikeusgeneettiset isyystutkimukset, asia tulee siirtää lastenvalvojalle vanhemmuuden selvittämistä varten. Tällöin asian käsittely päättyy Digi- ja väestötietovirastossa, kunnes isyyden selvittäminen on tehty ja asia on valmis vahvistettavaksi lapsen syntymän jälkeen tehdyn vanhemmuuden selvittämisen perusteella.
Ehdotuksella edistetään lisäksi naisparien yhdenvertaisuutta suhteessa eri sukupuolta oleviin pareihin siten, että naisparin olisi mahdollista hedelmöityshoitoa saadessaan valita käytettäväksi sellaisia siittiöitä, joiden luovuttaja on antanut suostumuksen isyytensä vahvistamiseen. Tämä välillisesti parantaisi myös miesparien asemaa ja perheellistymistä. Järjestely mahdollistaisi geneettisen perheen perustamisen myös miespareille ja edesauttaisi sukupuolten välisen tasa-arvon toteutumista. Säännös parantaa siten erilaisten monimuotoisten perheiden mahdollisuuksia päättää perhe-elämästään. Tätä tavoitetta edistetään myös ehdotuksella ulottaa vanhemmuuden vahvistaminen oikeudenomistajien suostumuksen perusteella koskemaan isyyden lisäksi toista äitiyttä.
Isyyden ja äitiyden kumoamista koskeva kanne on nostettava kahden vuoden määräajassa. Määräajan alkamisajankohta vaihtelee tilanteesta riippuen. Määräaika alkaa isyyden kumoamista koskevassa asiassa lapsen syntymästä silloin, kun kantajana on isyysolettaman perusteella todettu isä, äitiysolettaman perusteella todettu äiti tai mies, joka katsoo olevansa avioliitossa syntyneen lapsen isä. Jos kantajana on isyytensä tunnustanut mies tai lapsen äiti, isyyden kumoamista koskevan kanteen määräaika alkaa siitä, kun isyys on vahvistettu. Äitiyden kumoamista koskevassa asiassa kahden vuoden määräaika alkaa vastaavasti siitä, kun äitiys on vahvistettu. Lapsen omalle kanneoikeudelle ei ole asetettu määräaikaa.
Ennakollinen tunnustamismahdollisuus äitiysneuvolakäyntien yhteydessä toimii edelleen hyvin ja on laajalti käytetty. Edellä kuvattu 30 päivän varoaikasäännös on kuitenkin soveltamiskäytännössä koettu turhana. Perheeseen syntyvän lapsen edun mukaista on, että vanhemmuus voidaan vahvistaa mahdollisimman nopeasti. Vanhemmuuden vahvistamisella on suoria oikeusvaikutuksia muun muassa lapsen huoltajuuteen, nimenantoon ja esimerkiksi matkustusasiakirjojen myöntämiseen. Nykyinen 30 päivän varoaika aiheuttaa säännönmukaisesti aiheetonta viivästystä niissä perheissä, joissa vanhemmuus on ennakollisesti tunnustettu. Joissakin yksittäistilanteissa perhe onkin voinut saada vanhemmuuden vahvistettua nopeammin, jos tunnustaminen on jätetty tehtäväksi vasta lapsen syntymän jälkeen ennakollisen tunnustamisen sijaan. Peruuttamiselle varatun ajan on arvioitu käytännössä olevan joka tapauksessa niin lyhyt, ettei se myöskään tue peruuttamisoikeuden täysimittaista käyttämistä lapsen oikean biologisen vanhemmuuden varmistamismekanismina. Peruuttamiselle varattu aika ei kuitenkaan voi olla tätä pidempi, jottei vanhemmuuden vahvistaminen lykkääntyisi. Jo nykyisellään sen voidaan todeta lykkäävän vanhemmuuden vahvistamista valtaosassa tapauksia tavalla, joka ei ole kokonaisuutena arvioiden perusteltu. Lapsen ja lapsiperheiden etu puoltaa näin ollen 30 päivän varoajasta luopumista.
EIT on ratkaisuissaan toistuvasti katsonut, että kanneajat isyysasioissa ovat perusteltuja oikeusvarmuuden, perhesuhteiden pysyvyyden ja lapsen edun kannalta, eivätkä määräajat ole itsessään Euroopan ihmisoikeussopimuksen kanssa yhteensopimattomia (esimerkiksi Rasmussen v. Tanska (28.11.1984, asianro 8777/79), Yildirim v. Itävalta (19.10.1999, asianro 34308/96), Štefanides v. Slovakia (30.9.2003, asianro 53370/99), Mirceski v. Makedonia (10.3.2009, asianro 20958/06) ja Darmoń v. Puola (17.11.2009, asianro 7802/05).
Ehdotuksen mukaan äitiysneuvolan vastaanottamat vanhemmuuden tunnustamista koskevat tiedot siirrettäisiin jatkossa suoraan neuvolalta Digi- ja väestötietovirastoon sen sijaan, että lastenvalvoja selvittäisi vanhemmuuden ennen asiakirjojen siirtoa Digi- ja väestötietovirastoon. Myös silloin, kun lastenvalvoja ottaa vastaan tunnustamisen ennen lapsen syntymää, ehdotetaan käytettäväksi samaa menettelyä. Ehdotettu malli sisältäisi verkkolomakepalvelun ja menettelyn, jolla skannatut allekirjoituslomakkeet yhdistetään verkkolomaketietoihin. Lisäksi rakennettaisiin sähköisestä verkkolomakkeesta riippumaton rinnakkaismenettely muun muassa teknisiä toimintahäiriötilanteita varten. Vanhemmuuden tunnustamista koskevat asiakirjat toimitetaan nykyisinkin Digi- ja väestötietovirastoon vahvistettavaksi. Kyse ei näin ollen ole uuden tietovarannon muodostamisesta vaan olemassa olevan tietovarannon muutoksesta. Kun tietovarantoon saapuu ilmoitus lapsen syntymästä, asiakirjat siirtyisivät Digi- ja väestötietoviraston virkailijalle tarkistettavaksi ja vahvistettavaksi. Kun vanhemmuus on vahvistettu, tiedot tallentuvat väestötietojärjestelmään.