Lapsi rekisteröidään välittömästi syntymän yhteydessä kansalliseen rekisteriin. Synnytykseen osallistuva lääkäri tai kätilö pyytää äidiltä lausuman lapsen isän henkilöllisyydestä, jos äiti ei ole avioliitossa. Äidin tulee allekirjoittaa isyyttä koskeva lausuma, jonka jälkeen se lähetetään kansalliseen rekisteriin. Äidin lapsen isäksi väittämää henkilöä ei kuitenkaan rekisteröidä lapsen isäksi, jos isyyttä ei ole osoitettu todeksi lapsilaissa esitetyllä tavalla. Edellä mainittu koskee myös tilannetta, jossa lapsella on isän sijasta toinen äiti. Jos lapselle ei ole määräytynyt isää kuuden kuukauden kuluessa lapsen syntymästä, kansallinen rekisteri ilmoittaa tästä lapsen äidin kotipaikan aluehallintoviranomaiselle. Aluehallintoviranomainen lähettää äidille kirjeen, jossa häntä pyydetään ryhtymään toimenpiteisiin isyyden vahvistamiseksi.
Esityksessä ehdotetaan sähköisen ennakkotunnustamistietojärjestelmän luomista erityisesti äitiysneuvoloiden ja Digi- ja väestötietoviraston välisen asiakirjaliikenteen sujuvoittamiseksi. Ehdotuksen mukaan tunnustamisasiakirja täytettäisiin äitiysneuvolassa sähköisesti asiakirjan täyttämistä ohjaavan sovelluksen avustamana, minkä jälkeen vanhemmuuden tunnustamistiedot siirtyisivät automaattisesti Digi- ja väestötietoviraston asianhallintajärjestelmän yhteyteen toteutettavaan tietovarantoon, jonne toimitettaisiin myös tunnustajan ja tunnustamisen hyväksyjän allekirjoituksista erikseen muodostettu sähköinen tallenne. Kun tietovarantoon saapuu ilmoitus lapsen syntymästä, asiakirjat siirtyisivät sähköisessä muodossa Digi- ja väestötietoviraston virkailijalle tarkistettavaksi ja vahvistettavaksi. Kun vanhemmuus on vahvistettu, tiedot tallentuvat väestötietojärjestelmään.
Ehdotettu mahdollisuus vahvistaa kuolleen henkilön oikeudenomistajien suostumuksella vanhemmuus myös selkeissä hedelmöityshoitotilanteissa ilman tuomioistuinkäsittelyä vähentää riidattomien asioiden käsittelytarvetta käräjäoikeuksissa. Tämä aiheuttaa hyvin vähäistä voimavarojen säästöä tuomioistuimissa. Toisaalta vanhempana itseään pitävän henkilön mahdollisuutta nostaa isyyden tai äitiyden kumoamista koskeva kanne ehdotetaan hieman laajennettavaksi ja vanhemmuuden kumoamista koskevien säännönmukaisten kannemääräaikojen poikkeamisperustetta ehdotetaan hieman väljennettäväksi. Kun ottaa huomioon kumoamiskanteiden vuosittaisen vähäisen lukumäärän, uudesta kannemahdollisuudesta ja kannemääräajan väljentämisestä aiheutuvan kanteiden lukumäärän arvioidaan nousevan vain yksittäisillä tapauksilla.
Lapsen Tapaamisoikeus AvioeroVoimassa olevaa isyyslakia ja sen kannemääräaikasäännöksen pohjalta muodostuneita käytäntöjä on ajoittain arvosteltu siitä, ettei biologisen isyyden poissulkevista oikeusgeneettisistä isyystutkimuksista huolimatta ole ollut mahdollista saada oikeudellista isyyttä kumotuksi sen jälkeen, kun säännönmukaiset kannemääräajat ovat umpeutuneet eikä erityisiin olosuhteisiin perustuvat poikkeussäännökset ole enää käytettävissä esimerkiksi siksi, että niihin ei ole vedottu viipymättä. Tällaisesta tilanteesta oli kyse muun muassa Helsingin käräjäoikeuden ratkaisussa 11.1.2017 (taltio 17/971), jossa isyyden kumoamiskanne myöhästyi noin kahdeksalla viikolla. Tuomioistuimen ratkaisu jäi lopulliseksi. Tapauskäytäntö on osoittanut, että epäily omasta vanhemmuudesta saattaa tulla järkytyksenä, jonka käsittelyyn tulisi varata riittävästi aikaa. Edellytys siitä, että henkilön tulisi reagoida viipymättä painavan syyn poistumisen jälkeen, on ongelmallinen ottaen huomioon, että kanteen nostamiseen oikeuttavien perusteiden arviointi voi edellyttää neuvotteluita osapuolten kesken ja uudesta tilanteesta johtuvien toimintavaihtoehtojen huolellista punnintaa. Kahden vuoden kannemääräaikaa on perusteltu toisaalta sillä, että lapsen vanhemmuutta koskevat kiistat on lapsen edun vuoksi syytä saada ratkaistuiksi mahdollisimman pian lapsen syntymän jälkeen.
Kaikki vanhemmuuden tunnustamisasiakirjat ovat nykyisin luonteeltaan sosiaalihuollon asiakirjoja ja niiden salassapitoa koskevat säännökset ja säilyttämistä koskevat määräajat määräytyvät sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista annetun lain (812/2000) ja sosiaalihuollon asiakasasiakirjoista annetun lain (254/2015) mukaisesti. Koska ennakkotunnustamista koskevia asiakirjoja ei jatkossa käsiteltäisi sosiaalihuollon viranomaisessa eikä niitä rekisteröitäisi sosiaalihuollon asiakasrekisteriin, ennakkotunnustamista koskevia asiakirjoja ei voida enää pitää sosiaalihuollon asiakasasiakirjoina vaan ne tulee luokitella uudelleen rekisteriviranomaisen asiakirjoiksi. Asiakirjojen uudelleenluokittelusta johtuu, että myös niiden oikeudellinen viitekehys muuttuu. Asiaa selostetaan tarkemmin tiedonhallinnan muutosvaikutusten arvioinnissa ja 67 §:n säännöskohtaisissa perusteluissa.
Lainvalmisteluhankkeen luonteesta isyys- ja äitiyslakien teknisluonteisena yhdistämisenä johtuu, että isoihin periaatteellisiin ja laajakantoisiin muutoksiin ei ole ryhdytty. Nyt esitetyt muutosehdotukset ovat pääasiassa lakien soveltamiskäytännössä todettuja tarpeellisia menettelyllisiä tai muutoin teknisiä muutoksia.
Ennen äitiyslain säätämistä ja sen yhteydessä hedelmöityshoitolakiin tehtyjä muutoksia naisparin hoitoon saattoi käyttää myös sellaisia sukusoluja, joiden luovuttaja oli ennakkoon antanut suostumuksensa isyytensä vahvistamiselle. Tällöin isäksi voitiin vahvistaa sukusoluja luovuttanut mies siitä huolimatta, että synnyttänyt äiti asui parisuhteessa naispuolisen kumppaninsa kanssa. Näissä tilanteissa luovuttaja ja naispari käytännössä tunsivat toisensa. Kyseessä saattoi olla esimerkiksi tilanne, jossa toistensa kanssa ystävystynyt miespari ja naispari perheellistyivät ristikkäin, jolloin syntyi niin sanottu apilaperhe. Tämän mahdollisuuden poistumista on pidetty epäkohtana, jonka seurauksena seksuaalivähemmistöjen oikeus perhe-elämään tietyiltä osin kaventui. Voimassa oleva oikeustila ei kaikilta osin ota huomioon perheiden moninaisuutta ja lapsen oikeutta tuntea biologinen vanhempansa.
Syntymärekisteriin tehty merkintä lapsen vanhemmista voidaan riitauttaa tuomioistuimessa. Kanneoikeus on äidiksi ja isäksi syntymärekisteriin merkityllä henkilöllä, tosiasiallisella äidillä tai isällä, täysi-ikäisellä lapsella tai alaikäisen lapsen holhoojalla tai huoltajalla taikka oikeustoimikelpoisuutta vailla olevan vanhemman holhoojalla. Mies ei voi kuitenkaan riitauttaa isyyttään, jos hänet on kirjattu syntymärekisteriin lapsen isäksi tuomioistuimen päätöksellä ja kirjaushetkellä mies on ollut tietoinen siitä, ettei hän ole lapsen isä. Myöskään puoliso, joka on lain mukaan antanut kirjallisen suostumuksensa hedelmöityshoitoon tai alkion siirtoon, ei voi riitauttaa isyyttään tähän seikkaan vedoten.
Avioliiton aikana syntyneen lapsen vanhemmat pyysivät isyyden selvittämistä kuuden kuukauden kuluessa lapsen syntymästä 50 lapsen osalta vuonna 2019. Oikeusgeneettisiä isyystutkimuksia tehtiin vuonna 2019 lastenvalvojan tilauksesta yhteensä 1 563 eli hieman vähemmän kuin vuonna 2018 (1 612).
Voimassa olevan isyyslain aikana on ilmennyt tilanteita, joissa vanhemmilla on saattanut olla pitkään tiedossa, että lapsen oikeudellinen isä ei ole lapsen biologinen vanhempi. Isyyden kumoamisen mahdollisuuksia on kuitenkin alettu selvittää vasta vanhempien eron tai muun elämäntilanteen muutoksen tai riidan yhteydessä. Tätä voidaan pitää lapsen edun kannalta ongelmallisena. On lapsen etu, ettei vanhemmuutta kumota yksin siitä syystä, että vanhempien elämäntilanne muuttuu. Vanhemmuuden kumoaminen johtaa siihen, että lapsi menettää toisen oikeudellisen vanhempansa, ja muutos on lähtökohtaisesti lapsen kannalta sitä dramaattisempi, mitä kauemmin lapsi on ehtinyt pitää henkilöä vanhempanaan. Muutokset vanhemmuussuhteissa voivat vahingoittaa lapsen kehitystä ja lapsen oikeutta vakaisiin perhesuhteisiin. Kaikissa tapauksissa lapselle ei myöskään saada vahvistettua kumotun vanhemmuuden tilalle uutta vanhempaa. Tällä on oikeudellisia, taloudellisia ja sosiaalisia vaikutuksia lapsen asemaan. Vanhemmuuden kumoaminen lakkauttaa lapsen oikeuden saada elatusta ja lapsi menettää myös kumottuun sukuasemaan perustuvan perintöoikeutensa. Samalla se vaarantaa sen sosiaalisen vanhemmuuden, joka on syntynyt vanhemman ja lapsen välille.
Jos isyys ei ole määräytynyt isyysolettaman nojalla, isyys voidaan vahvistaa vapaaehtoisella tunnustamisella tai tuomioistuimen päätöksellä. Miestä pidetään lapsen isänä, jos hän tunnustaa isyyden kirjallisesti aluehallintoviranomaisen edessä, tuomioistuimessa tuomarille tai muutoin kirjallisesti. Jos tunnustaminen on annettu kirjallisena, miehen allekirjoituksen tulee olla käräjäoikeuden tai korkeimman oikeuden asianajajan taikka kahden todistajan oikeaksi todistama. Vuodesta 2020 lähtien tunnustaminen on ollut mahdollista antaa myös sähköistä tunnistautumista käyttäen, jolloin todistajien läsnäoloa ei edellytetä. Jos isyytensä tunnustava on alaikäinen, hänen tulee antaa tunnustamislausuma aluehallintoviranomaisessa tai huoltajansa läsnä ollessa. Jos mies ei kykene ymmärtämään tunnustamisen vaikutusta, isyyden tunnustamisasia viedään tuomioistuimen käsiteltäväksi. Jos äiti ilmoittaa olleensa yhdynnässä useamman kuin yhden miehen kanssa aikana, jolloin lapsi on voinut saada alkunsa, isyysasia tulee ratkaista tuomioistuimessa. Tämä ei kuitenkaan ole välttämätöntä, jos geneettisten testien perusteella ei ole epäilystä siitä, että tietty äidin isäksi ilmoittama henkilö on lapsen isä. Tällöin kyseinen henkilö voi tunnustaa isyytensä. Isyys voidaan tunnustaa myös ennen lapsen syntymää, vaikka asiasta ei ole nimenomaista säännöstä.
Isyys voidaan riitauttaa tuomioistuimessa kahden vuoden kuluessa siitä, kun riitauttamaan oikeutettu henkilö tuli tietoiseksi riitauttamisen perusteena olevista seikoista. Määräaika ei voi kuitenkaan alkaa, ennen kuin lapsi on syntynyt tai isyyden tunnustaminen on tullut voimaan. Lapsen oman kanneoikeuden kohdalla määräaika ei voi alkaa ennen kuin lapsi on tullut täysi-ikäiseksi. Tuolloinkin kahden vuoden määräajasta voidaan joustaa, jos erityisistä olosuhteista johtuu, että oikeustilan pysyttäminen ennallaan olisi lapselle kohtuutonta.
Henkilö, joka katsoo olevansa tunnustajan asemesta lapsen vanhempi, voisi nykyisestä poiketen vaatia tunnustetun vanhemmuuden kumoamista kanteella tietyin perhe-elämän suojaan liittyvin edellytyksin. Tämä ehdotus parantaa tosiasiallisesti erityisesti lapsen biologisen isän asemaa nykytilaan verrattuna, jossa synnyttävän äidin asema on perinteisesti ollut varsin vahva.
Isyyden kumoamista koskevia tuomioistuinratkaisuja oli 57 vuonna 2019 ja 78 vuonna 2018. Näistä kumoamiskanne hyväksyttiin joko osittain tai kokonaan vuonna 2019 43 tapauksessa ja vuonna 2018 46 tapauksessa. Äitiyden kumoamista koskevia asioita ei ole vielä 15.6.2021 mennessä ratkaistu.
Esityksen keskeiset vaikutukset kohdistuvat lapsiin. Ehdotuksella edistetään lapsen oikeutta molempiin vanhempiin ja suojaamaan lapsen etua ja yhdenvertaisuutta eri perherakenteissa YK:n lapsen oikeuksien yleissopimuksessa edellytetyllä tavalla. Vaikutukset kohdistuvat lapsiin sekä suoraan että välillisesti vanhemmuuden vahvistamis- ja kumoamismenettelyihin kohdistuvien vaikutusten kautta.
Hedelmöityshoitopalveluja tarjoavien yksityisten yritysten ja julkisten toimijoiden tulee jatkossa kiinnittää entistä tarkempaa huomiota siihen, että antaessaan hedelmöityshoitolain 9 §:n mukaista neuvontaa hoitoa saaville, palveluiden antajan tulee selostaa naispareille siittiöiden valintaan liittyvät oikeudelliset vaikutukset. Siittiöiden valinnalla on keskeinen merkitys sen kannalta, kumpi vanhempi voidaan vahvistaa lapsen vanhemmaksi: sukusolujen luovuttaja tai synnyttävän äidin naispuolinen kumppani. Samasta syystä naispareille annettavaan hedelmöityshoitotodistukseen tulee merkitä siittiöiden luovuttajan suostumuksen laajuus riittävällä tarkkuudella. Koska velvoitteet osapuolten oikeudelliseen asemaan liittyvään neuvontaan ja hedelmöityshoitotodistuksen antamiseen sisältyvät jo voimassa olevaan lainsäädäntöön, mainituista toiminnoista koituva hallinnollinen taakka tai taloudelliset kustannukset eivät mainittavasti lisäänny.
Koska ennakkotunnustamista koskevia asiakirjoja ei jatkossa pääsääntöisesti käsiteltäisi sosiaalihuollon viranomaisessa eikä niitä näin ollen enää rekisteröitäisi sosiaalihuollon asiakasrekisteriin, ennakkotunnustamista koskevat asiakirjat luokiteltaisiin jatkossa rekisteriviranomaisen asiakirjoiksi eikä sosiaalihuollon asiakirjoiksi. Ennakkotunnustamista koskevien asiakirjojen uudelleenluokittelusta johtuu, että myös niiden oikeudellinen viitekehys muuttuu. Ennakkotunnustamista koskevista asiakirjoista säädettäisiin lähtökohtaisesti tietosuojaa koskevassa yleislainsäädännössä, viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetussa laissa, laissa julkisen hallinnon tiedonhallinnasta ja vanhemmuuslaissa. Vanhemmuuden vahvistamista koskevasta rekisteröinnistä ja arkistoinnista säädetään väestötietojärjestelmästä ja Digi- ja väestötietoviraston varmennepalvelusta annetussa laissa (661/2009), eikä tältä osin ehdoteta muutoksia. Lapsen syntymän jälkeen tapahtuvaa tunnustamista koskevat asiakirjat tehtäisiin edelleen lastenvalvojan luona, jolloin niiden luonne salassa pidettävinä sosiaalihuollon asiakirjoina ja niiden säilyttämistä koskevat määräajat määräytyvät sosiaalitoimessa sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista annetun lain (812/2000) ja sosiaalihuollon asiakasasiakirjoista annetun lain (254/2015) mukaisesti. Ahvenanmaalla sosiaalihuollon asiakasasiakirjoihin sovelletaan Ahvenanmaan maakunnan lainsäädäntöä.
Tässä esityksessä keskitytään arvioimaan yhteiskunnallisia vaikutuksia vain siltä osin kuin se on tarpeen ehdotettavien muutosten osalta. Julkisen hallinnon tiedonhallinnasta annetun lain (906/2019, tiedonhallintalaki) 8 §:n 2 momentissa edellytetty tiedonhallinnan muutosvaikutusten arviointi on toteutettu alla. Esityksen luonteesta teknisluontoisena lakien yhdistämisenä johtuu, ettei esityksessä arvioida sellaisia asiakokonaisuuksia, joiden oikeustila säilyy muuttumattomana. Koska kyseessä on lakien tekninen yhdistäminen, ei myöskään kohderyhmien kuulemisia ole katsottu olevan tarpeen toteuttaa samassa laajuudessa kuin jos olisi ollut kyse vanhemmuutta koskevan lainsäädännön kokonaisuudistuksesta.
Euroopan ihmisoikeustuomioistuin (EIT) on tutkinut useita valituksia, joissa vastaajavaltion on väitetty loukkaavan Euroopan ihmisoikeussopimuksen (SopS 18 ja 19/1990) 8 artiklaa, kun isyyden vahvistamis- tai kumoamiskannetta ei ole tutkittu. Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklassa määrätään oikeudesta nauttia yksityis- ja perhe-elämän kunnioitusta. EIT on useissa ratkaisuissaan todennut Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklassa turvatun yksityiselämän suojan sisältävän lapsen oikeuden tuntea alkuperänsä (esimerkiksi Mikulić v. Kroatia (7.2.2002, asianro 53176/99). Lapsen oikeuteen tuntea alkuperänsä sisältyy paitsi oikeus alkuperänsä vahvistamiseen, myös mahdollisuus kyseenalaistaa oikeudellisesti vahvistettu suhde vanhempaansa. Sama mahdollisuus vahvistaa tai kyseenalaistaa lapsen ja vanhemman välinen suhde tulee olla käytettävissä myös hänen oikeudellisesti vahvistetuille vanhemmilleen tai sellaiseksi pyrkiville. Jos lapsen ja vanhemman välille on muodostunut perheyhteys, asiaa on saatettu Euroopan ihmisoikeustuomioistuimessa tarkastella myös perhe-elämän suojaa koskevana asiana.
Suomi ratifioi vuonna 1991 Yhdistyneiden Kansakuntien (YK) lapsen oikeuksia koskevan yleissopimuksen (SopS 59 ja 60/1991), jonka 3 artiklan mukaan kaikissa julkisen tai yksityisen sosiaalihuollon, tuomioistuinten, hallintoviranomaisten tai lainsäädäntöelimien toimissa, jotka koskevat lapsia, on ensisijaisesti otettava huomioon lapsen etu. Yleissopimuksen 7 artiklan mukaan lapsi on rekisteröitävä heti syntymänsä jälkeen, ja hänellä on syntymästään lähtien oikeus nimeen ja kansalaisuuteen sekä mikäli mahdollista, oikeus tuntea vanhempansa ja olla heidän hoidettavanaan. Edelleen, 8 artiklan mukaan lapsen oikeutta henkilöllisyyteen, kansalaisuuteen, nimeen ja sukulaisuussuhteisiin tulee kunnioittaa niin kuin lainsäädännössä niistä määrätään ilman, että niihin puututaan laittomasti. Yleissopimuksen 12 artiklan mukaan sopimusvaltioiden tulee taata lapselle, joka kykenee muodostamaan omat näkemyksensä, oikeus vapaasti ilmaista nämä näkemyksensä kaikissa lasta koskevissa asioissa. Lapsen näkemykset on otettava huomioon lapsen iän ja kehitystason mukaisesti. Suomi on myös sitoutunut yleissopimuksen kolmanteen valinnaiseen pöytäkirjaan valitusmenettelystä (SopS 4 ja 5/2016), joka mahdollistaa yksilövalitusten tekemisen yleissopimuksella perustetulle lapsen oikeuksien komitealle.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen oikeusgenetiikkayksiköstä saadun arvion mukaan vanhemmuuden selvittämiseen, tunnustamiseen ja vahvistamiseen liittyvien asiakirjojen uudistamistyöstä aiheutuu laitokselle noin 55 000 euron kertakustannus ja tilasto- ja rekisterimuutoksista aiheutuu laitokselle noin 15 000 euron kertakustannus vuonna 2022. Kustannusten perusteita esitellään tarkemmin Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen toimintaa koskevien viranomaisvaikutusten alla. Edellä arvioidut kustannukset kohdistuvat sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalalle momentille 33. 03. 04. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v).