Esityksessä ehdotetaan, että isyyden tai äitiyden kumoamiskanteen tekemiseen oikeutettujen henkilöiden henkilöpiiriä laajennetaan siten, että henkilöllä, joka katsoo olevansa lapsen vanhempi lapsen oikeudellisen vanhemman sijaan, olisi perheyhteyteen tai siihen rinnastettavaan suhteeseen perustuva kanneoikeus myös silloin, kun vanhemmuus on vahvistettu ennen lapsen syntymää annetun tunnustamisen perusteella. Mahdollisuus tukisi niin sanotun kolmannen henkilön mahdollisuutta riitauttaa ennen lapsen syntymää annettu tunnustaminen, jota ehdotetaan supistettavaksi luopumalla 30 päivän varoajasta.
Isyyden kumoamista koskevan kanteen saa tuomioistuimessa nostaa lapsi, äiti tai mies, jonka isyys on avioliiton perusteella todettu tai Digi- ja väestötietoviraston päätöksellä vahvistettu. Miehellä, joka katsoo olevansa äidin avioliiton aikana syntyneen lapsen isä, on oikeus nostaa kanne äidin aviomiehen isyyden kumoamiseksi ainoastaan, jos 1) äiti ja aviomies ovat asuneet erillään lapsen syntymän aikaan, 2) kantaja on asunut yhdessä lapsen äidin kanssa lapsen syntymän aikaan ja osallistunut lapsen hoitoon tai kantajan ja lapsen välille on muutoin muodostunut perheyhteyteen rinnastettava suhde, ja 3) tuomioistuin arvioi kanteen nostamisen olevan lapsen edun mukainen. Vastaavaa oikeutta ei ole, jos isyys on vahvistettu tunnustamisen perusteella. Tunnustettujen lasten osalta on katsottu, että isyys on selvitetty isyyden selvittämisen yhteydessä. Ennen lapsen syntymää tunnustettujen lasten osalta tunnustaminen on lisäksi voitu peruuttaa tai kiistää 30 päivän kuluessa lapsen syntymästä.
Naista, joka on antanut suostumuksensa hänen vaimonsa tai toisen naispuolisen rekisteröidyn parisuhteen osapuolen hedelmöityshoitoon, pidetään lapsen äitinä, jos lapsi on saanut alkunsa hoidosta. Ennen uudistusta hänet merkittiin vanhemmaksi (foreldri). Siittiöiden luovuttajaa ei voida tuomioistuimen päätöksellä vahvistaa lapsen isäksi, ellei luovuttaja ole äidin avio- tai avopuoliso.
Kun asiakirjat siirtyvät vanhemmuuden vahvistamista varten Digi- ja väestötietoviraston tai Ahvenanmaan valtionviraston käsiteltäviksi, myös sosiaalihuollon asiakirjoihin sovelletaan edellä mainituissa rekisteriviranomaisissa sovellettavaa yleislainsäädäntöä, koska kyse ei ole enää sosiaalihuollon järjestämisestä vaan vanhemmuuden vahvistamista ja väestötiedon rekisteröintiä koskevasta toiminnasta ja rekisteriviranomaisen hallussa olevasta asiakirjasta.
Lisäksi Suomi on sitoutunut YK:n yleissopimukseen vammaisten henkilöiden oikeuksista (SopS 26 ja 27/2016), jonka 7 artiklan mukaan vammaisilla lapsilla on oikeus vapaasti ilmaista näkemyksensä kaikissa heihin vaikuttavissa asioissa ja että heidän näkemyksilleen annetaan asianmukainen painoarvo heidän ikänsä ja kypsyytensä mukaisesti, yhdenvertaisesti muiden lasten kanssa, ja että heillä on oikeus saada vammaisuutensa ja ikänsä mukaista apua tämän oikeuden toteuttamiseksi. Yleissopimuksen 23 artiklan mukaan sopimuspuolten tulee toteuttaa tehokkaat ja asianmukaiset toimet, joilla poistetaan vammaisiin henkilöihin kohdistuva syrjintä kaikissa avioliittoon, perheeseen, vanhemmuuteen ja henkilökohtaisiin suhteisiin liittyvissä asioissa yhdenvertaisesti muiden kanssa.
Ennakkotunnustamisesta laadittava asiakirja on viipymättä toimitettava äitiysneuvolasta sen kunnan lastenvalvojalle, jolle vanhemmuuden selvittäminen lain mukaan kuuluu. Isyyden tai äitiyden selvittää yleensä äidin kotikunnan lastenvalvoja. Voimassa olevan lainsäädännön mukaan äitiyden ja isyyden selvittäminen kuuluu aina lastenvalvojalle, myös silloin, kun tunnustaminen on tapahtunut ennakolta äitiysneuvolakäyntien yhteydessä. Ennakkotunnustamismahdollisuus on tarkoitettu käytettäväksi vain riidattomissa ja selkeissä tilanteissa. Näissä tilanteissa myös isyyden ja äitiyden selvittämismenettely on lähtökohtaisesti yksinkertainen ja perustuu asiakirjanäyttöön.
Alle 15-vuotiaan lapsen oman kumoamiskanneoikeuden käyttäminen edellyttää, että hänelle määrätään edunvalvoja kanneoikeuden käyttämistä varten. Lisäksi edunvalvojan määräämiselle on oltava lapsen edun kannalta erittäin painava syy. Korkein oikeus katsoi näiden edellytysten täyttyvän muun muassa tapauksessa KKO 2021:41. Tapauksen yhteydessä korkein oikeus kuitenkin totesi, että isyyslaissa ei ole säännöksiä alle 15-vuotiaan lapsen kuulemisesta ja katsoi, että lapsen kuuleminen voidaan isyyslaissa tarkoitetuissa asioissa toteuttaa soveltaen, mitä lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta annetun lain (361/1983, jäljempänä lapsenhuoltolaki) 15 a §:ssä säädetään lapsen kuulemisesta tuomioistuimessa.
Laskennalliset henkilöresursseihin kohdistuvat kustannussäästöt koostuvat erityisesti lastenvalvojien työtehtävien karsimisesta, mikä johtuu asiakirjaliikenteen muuttamisesta siten, että ennakkotunnustamista koskevat asiakirjat lähetetään neuvoloista suoraan vahvistettaviksi Digi- ja väestötietovirastoon tai Ahvenanmaan valtionvirastoon. Nykyisin asiakirjat kierrätetään tarkistettavina lastenvalvojilla ennen niiden lähettämistä vahvistettaviksi (ns. suppea vanhemmuuden selvittäminen). Samalla asiakirjaliikenne muutetaan osittain sähköiseksi muualla kuin Ahvenanmaalla.
Lähtökohtaisesti voidaan pitää lapsen edun mukaisena saada vahvistettua lapselle kaksi oikeudellista vanhempaa mahdollisimman pian hänen syntymänsä jälkeen. Vanhemmuuden selvittämismenettely on monivaiheinen ja sääntelyä voidaan tällä hetkellä tulkita siten, että selkeässä kahden äidin tilanteessa edellytetään aina ensin isyyden selvittämistä, vaikka viitteitä mahdollisuudesta isyyden vahvistamiseen ei olisi. Soveltamiskäytännössä on lisäksi pidetty ongelmallisena, että keskeytettyä vanhemmuuden selvittämistä koskevaa säännöstä on tulkittu siten, että selvittämistä ei voida aloittaa uudelleen yksin lastenvalvojan aloitteesta, vaan sen on katsottu edellyttävän myös asianosaisten aktiivisuutta. Lastenvalvojan toimintaedellytyksiä on tarpeen näiltä osin selkeyttää.
Isyyden tunnustaminen voidaan antaa raskauden aikana kätilölle tai lääkärille raskausajan terveystarkastuksen yhteydessä tai lapsen syntymän yhteydessä sairaalassa. Tunnustaminen on mahdollista antaa kirjallisesti ja henkilökohtaisesti laissa määritellyn viranomaisen luona myös lapsen syntymän jälkeen. Tunnustaminen on pätevä vain, jos äiti on antanut kirjallisen hyväksyntänsä tunnustamiselle tai jos isyyden on tunnustanut mies, jonka äiti on nimennyt lapsen isäksi. Molempien vanhempien ei edellytetä olevan yhtä aikaa läsnä tunnustamislausumaa annettaessa. Jos isyytensä tunnustava henkilö on alle 18 vuotta, huoltajien tulee hänen ohellaan allekirjoittaa tunnustaminen. Isyys voidaan lain mukaan 1.1.2021 alkaen tunnustaa sähköisesti edellyttäen, että lapsi on syntynyt Norjassa. Sähköinen tunnustamisjärjestelmä on kuitenkin vielä kehitteillä. Sama mahdollisuus ei kuitenkaan koske toisen äitiyden tunnustamista.
Sen, joka katsoo olevansa lapsen isä tai äiti, on pantava kanne vireille vuoden kuluessa siitä päivästä, jona hän sai tiedon Digi- ja väestötietoviraston kielteisestä vahvistuspäätöksestä, jos lapsella ei ole toista vanhempaa. Kannetta vanhemmuuden vahvistamiseksi ei voida ajaa, jos lapsi on täyttänyt 15 vuotta ja vastustaa vanhemmuuden vahvistamista. Lapsen oman kanneoikeuden käyttämistä ei ole rajoitettu määräajoilla.
Kanteen isyyden riitauttamiseksi tuomioistuimessa voivat nostaa lapsi ja hänen äitinsä sekä mies, joka on rekisteröity lapsen isäksi isyysolettaman nojalla. Jos mies on kuollut, kanteen voi nostaa hänen perillisensä, joka on lapsen lähin sukulainen. Vapaaehtoisesti tunnustetun isyyden voivat riitauttaa lapsi, isyytensä tunnustanut mies sekä lapsen äiti. Jos kantajana on lapsi tai äiti, tulee kanne nostaa isää vastaan. Jos isä on kuollut, tulee kanne nostaa hänen lapseen nähden lähimmässä sukulaisuussuhteessa olevaa perillistä vastaan. Jos kantajana on lapsen isä tai hänen perillisensä, tulee kanne nostaa äitiä vastaan, tai hänen ollessa kuollut, lasta vastaan. Jos mies on antanut suostumuksen vaimonsa tai avovaimonsa hedelmöityshoitoon, isyyden riitauttaminen on mahdollista ainoastaan, jos todisteiden valossa on ilmeistä, että lapsi ei ole saanut alkuaan tuosta hedelmöityshoidosta. Vastaavasti toisen naisen vanhemmuus voidaan riitauttaa ainoastaan, jos todisteiden valossa on ilmeistä, ettei lapsi ole saanut alkuaan tuosta hedelmöityshoidosta. Isyyden riitauttamisasia voi päättyä tuomioistuimen vahvistamaan sovintoon, jos osapuolet niin päättävät geneettisistä testeistä saatujen tulosten perusteella. Muutoin asian käsittely päättyy tuomioon, jollei kannetta ole hylätty. Lapsilaki ei sisällä kannemääräaikasäännöksiä. Niistä luovuttiin vuonna 2003.
Esityksen tavoitteena on yhdistää äitiys- ja isyyslait vanhemmuuslaiksi pääministeri Sanna Marinin hallituksen hallitusohjelman edellyttämällä tavalla. Äitiys- ja isyyslakien yhdenmukainen sääntely on luontevaa, sillä äitiyden ja isyyden vahvistamiseen liittyy monia yhteisiä kysymyksiä. Yhtenäiset säännökset edistävät lasten oikeuksien toteutumista yhdenvertaisesti perhemuodosta riippumatta ja helpottavat perheiden asiointia samoin kuin neuvoloita, lastenvalvojia, Digi- ja väestötietovirastoa ja muita lakeja soveltavia viranomaisia. Vanhemmuuslaki on mainittu myös hallituksen tasa-arvo-ohjelmassa vuosille 2020-2023 yhtenä välineenä tukea erilaisia perhemalleja ja turvata hedelmöityshoitojen yhdenvertainen saatavuus.
Isyys ja äitiys voidaan tunnustaa myös lapsen syntymän jälkeen. Isyyden tai äitiyden tunnustamisen ottaa tuolloin vastaan lastenvalvoja, henkikirjoittaja, julkinen notaari tai tietyin edellytyksin myös vihkijä. Lastenvalvojan, henkikirjoittajan ja julkisen notaarin oikeus vastaanottaa vanhemmuutta koskeva tunnustaminen lapsen syntymän jälkeen on edelleen asianmukainen. Evankelisluterilaisen kirkon kirkkohallitukselta saadun tiedon mukaan kirkolliset vihkijät eivät ole ottaneet vastaan yhtään tunnustamista uuden isyyslain aikana, koska kaikki tunnustamiset tehdään käytännössä äitiysneuvoloissa, lastenvalvojilla tai ulkomaan edustustoissa. Mahdollisuus antaa tunnustamislausuma vihkijälle on käytännössä tarpeeton. Lisäksi riskinä voidaan nähdä asiakkaan oikeusturvan vaarantuminen tunnustamisen vastaanottajan vähäisen kokemuksen vuoksi. Edellä mainitut syyt puoltavat sitä, että kirkollisen vihkijän oikeudesta vastaanottaa tunnustaminen luovutaan.
Esitystä valmisteltaessa on otettu huomioon myös eräiden sidosryhmien ehdotus useamman kuin kahden oikeudellisen vanhemman mallista sekä äitiys- ja isyys-nimikkeistä luopumisesta siten, että vanhemmuus kirjattaisiin yhtenä vanhemmuutena väestötietojärjestelmään. Näin mittavan muutoksen tarkoituksenmukaisuuden tarkempaa arviointia ja toteuttamista tässä yhteydessä ei kuitenkaan ole pidetty mahdollisena. Ehdotusten toteuttaminen edellyttäisi vanhemmuuslain periaatteellista uudelleentarkastelua ja perheoikeudellisten peruslähtökohtien muuttamista. Erityisesti useamman oikeudellisen vanhemman mallilla olisi laajoja vaikutuksia myös muun muassa verotus- ja etuusjärjestelmään tavalla, jonka taloudelliset ja lainsäädäntövaikutukset olisivat niin mittavat, että niiden tarkempaan arviointiin ei ole tässä yhteydessä katsottu olevan mahdollista ryhtyä. Myös äitiys- ja isyys-käsitteistä luopuminen kokonaan edellyttäisi varsin lukuisia tarkistuksia muualle lainsäädäntöön. Vaikka pääosa näistä olisi teknisluonteisia, osa edellyttäisi myös sisällöllistä uudelleenarviointia. Lisäksi on arvioitu, että vanhemmuutta koskevien merkintöjen muuttamista vastaamaan muutettua sukupuolta on tarkoituksenmukaisinta selvittää ja toteuttaa translain uudistamisen yhteydessä. Hanke on valmisteltavana sosiaali- ja terveysministeriössä.
Soveltamiskäytännössä ei ole ilmennyt vahvistamiskanteisiin liittyviä muutostarpeita muilta osin kuin lastenvalvojan roolin selkeyttämisen suhteen. Lastenvalvojan ja lapsen mahdollisen isän välisen toimintavelvollisuuden jakautumista ei ole pidetty selkeänä. Vaikka lastenvalvojan velvollisuus kanteen nostamiseen alaikäisen puolesta sisältyy jo voimassa olevaan lainsäädäntöön, lastenvalvojan kanneoikeutta ei ole tästä syystä täysimääräisesti käytetty.
Isyys ja vanhemmuus voidaan vahvistaa myös tuomioistuimessa. Tuomioistuimen on vahvistettava miehen isyys, jos 1) miehen on geneettisellä tutkimuksella osoitettu olevan lapsen isä, 2) on osoitettu, että mies on ollut äidin kanssa yhdynnässä aikana, jolloin lapsi on voinut saada alkunsa, ja kaikkien seikkojen valossa on todennäköistä, että hän on siittänyt lapsen tai 3) on osoitettu, että hedelmöityshoidoissa on käytetty miehen luovuttamia siittiöitä aikana, jolloin lapsi on voinut saada alkunsa, ja kaikkien seikkojen valossa on todennäköistä, että lapsi on syntynyt näiden hoitojen seurauksena. Vahvistamiskanteen voi nostaa lapsi, sosiaalilautakunta tai äiti, jos hän on lapsen huoltaja. Kanneoikeus on myös lapselle erityisesti määrätyllä huoltajalla tai väliaikaisella huoltajalla. Kannetta isyyden vahvistamiseksi on mahdollista ajaa useita miehiä vastaan. Sosiaalilautakunnan ollessa kantajana kanne tulee kohdistaa sitä miestä vastaan, joka sen selvitysten valossa mitä ilmeisemmin on lapsen isä. Kanne isyyden vahvistamiseksi voidaan panna vireille ennen lapsen syntymää. Kannetta ei kuitenkaan voida käsitellä lopullisesti ennen kuin lapsi on syntynyt. Kanteen nostamiselle ei ole asetettu määräaikaa.
Äitiyslain säätämisen yhteydessä hedelmöityshoitolain 2 §:ää muutettiin siten, että se mahdollistaa hedelmöityshoitojen antamisen myös naispareille. Saman lain 16 §:n 2 momentin mukaan parille annettavaan hedelmöityshoitoon voidaan käyttää vain sellaisia siittiöitä, joiden luovuttaja ei ole antanut suostumustaan siihen, että hänen isyytensä voidaan vahvistaa lapsen syntymän jälkeen. Äitiyslain hyväksymisen yhteydessä hedelmöityshoitolain 2 §:ään tehdyistä muutoksista ja siitä, ettei samalla muutettu kyseisen lain 16 §:n 2 momenttia, seurasi, että naisparille parina annettavassa hedelmöityshoidossa ei voida käyttää sellaisia siittiöitä, joiden luovuttajan isyys voitaisiin myöhemmin vahvistaa. Voimassa olevan lainsäädännön mukaan tällaisia siittiöitä voidaan käyttää vain sellaisissa tilanteissa, joissa nainen saa hedelmöityshoitoa yksin. Edellä todetusta rajoituksesta seuraa, ettei naisparin lapselle voida vahvistaa oikeudellista isää. Laissa omaksuttua ratkaisua on perusteltu muun muassa sillä, että rajaus vastaa tilannetta myös eri sukupuolta olevien parien osalta, mitä voidaan pitää sekä parien että hedelmöityshoitokäytäntöjen kannalta selkeänä. Sen on ajateltu myös vahvistavan synnyttävän äidin kumppanin oikeudellista asemaa tasavertaisena vanhempana.
Euroopan neuvosto on vuonna 1975 hyväksynyt yleissopimuksen avioliiton ulkopuolella syntyneiden lasten oikeudellisesta asemasta (ETS 85). Suomi ei ole allekirjoittanut sopimusta. Suomi on kuitenkin ratifioinut Euroopan ihmisoikeussopimuksen, jonka 8 artiklan mukaan jokaisella on oikeus nauttia yksityis- ja perhe-elämäänsä, kotiinsa ja kirjeenvaihtoonsa kohdistuvaa kunnioitusta eivätkä viranomaiset saa puuttua tämän oikeuden käyttämiseen, paitsi kun laki sen sallii ja se on välttämätöntä demokraattisessa yhteiskunnassa kansallisen ja yleisen turvallisuuden tai maan taloudellisen hyvinvoinnin vuoksi, tai epäjärjestyksen tai rikollisuuden estämiseksi, terveyden tai moraalin suojaamiseksi, tai muiden henkilöiden oikeuksien ja vapauksien turvaamiseksi. Sopimuksen 14 artiklan ja 12. pöytäkirjan mukaan yleissopimuksessa tunnustetut oikeudet tulee taata ilman syrjintää mm. syntyperään katsomatta. Euroopan ihmisoikeussopimuksen lisäksi Suomi on myös ratifioinut uudistetun Euroopan sosiaalisen peruskirjan (SopS 79 ja 80/2002), jonka 16 artiklan mukaan perheellä on yhteiskunnan perusyksikkönä oikeus asianmukaiseen sosiaaliseen, oikeudelliseen ja taloudelliseen suojeluun sen täysipainoisen kehityksen turvaamiseksi. Lisäksi Suomi on hyväksynyt lasten oikeuksien käyttöä koskevan eurooppalaisen yleissopimuksen (SopS 12 ja 13/2011), joka turvaa lasten menettelyllisiä oikeuksia heitä koskevia asioita käsiteltäessä. Yleissopimuksen hyväksymiskirjan tallettamisen yhteydessä Suomi nimesi isyyden vahvistamista koskevat oikeudelliset menettelyt yhdeksi niistä oikeusviranomaisessa käsiteltävistä menettelyistä, joihin yleissopimusta sovelletaan.
Vanhempainkaaressa ei edellä esitetyn lisäksi ole säädetty määräaikaa kumoamiskanteen nostamiselle. Säännönmukaisista kannemääräajoista luovuttiin jo 1970-luvulla. Tämä herättää kuitenkin edelleen aika ajoin keskustelua sekä puolesta että vastaan, viimeksi vuonna 2018 (SOU 2018:68).
Asianosaisen oikeudesta nostaa kanne isyyden vahvistamiseksi ja kanteen nostamiselle säädetyistä määräajoista säädetään isyyslain 29 ja 30 §:ssä. Vastaavasti asianosaisen oikeudesta nostaa kanne äitiyden vahvistamiseksi ja kanteen nostamiselle säädetyistä määräajoista säädetään äitiyslain 25 ja 26 §:ssä. Alaikäisen lapsen puhevaltaa isyyden tai äitiyden vahvistamista koskevassa oikeudenkäynnissä käyttää se lastenvalvoja, joka on huolehtinut vanhemmuuden selvittämisestä. Lastenvalvoja voi edustaa lasta sekä silloin, kun lapsi on kantajana, että silloin, kun lapsi on vastaajan asemassa.